torstai 28. syyskuuta 2017

Nyt tuli lotossa jättipotti!

Oon muuten lottovoittaja. Ja niin oot muuten todennäköisesti sinäkin. Aina välillä pitää mennä kauas, että näkee lähelle. Ja niinhän siinä meidän Hondurasin reissussa kävi.

ikkuna-15

Kotiin palattua tuntuu uskomattomalta katsoa omaa opiskelija-asuntoani ja miettiä, että tämä on minun arkinen kotini. Kun sieltähän ei oikeasti mitään puutu. Lämmintä vettä tulee HETI suihkusta. Keittiön kraanavesi on puhdasta ja on maultaan yksi parhaista juomista maailmassa. Netti ja lämmitys toimii, eikä keittiön pöydälle mahtuisi enempää yleishyödyllisiä härpäkkeitä. Ah mikä luksushuoneisto! Heti auringon laskun jälkeen minkäänlaiset möröt eivät hypi kotikadulleni ja tee minusta yön ajaksi kotini vankia. Mistään ei kuulu laukauksia ja käytönnssä jokainen teini Suomessa kadulla hattaran tai purukumin myymisen sijaan osaa lukea ja kirjoittaa - ja voi siten jatkaa elämäänsä haluamaansa suuntaan. 

Mietittiin myös poikaystävän kanssa, että miksi niin monet ulkomaalaiset ystävämme opiskelevat tutkintoa ulkomailla, mutta Suomesta käytännössä vain hyvin harva lähtee yliopistoon muualle. Totesimme, että täällä on niin laadukas JA ILMAINEN opetus, ettei kenelläkään ole mitään syytä lähteä merta pidemmälle opinahjoon.

Honduras oli upea. Ihmiset olivat vieraavaraisia, luonto oli sanoinkuvaamatonta. Mutta on se kuulkaa vaan niin, ettei 35 C asteinen lämpö ja Karibianmeri tee autuaaksi, jos perusasiat puuttuvat. Ongelmia on toki meillä täällä Suomessakin, mutta mahdollisuudet tehdä asioille ovat aivan eri luokkaa. Ei tule taas hetkeen ihan joka pikkuasiasta valitettua, vaikka Suomen kelit, avocadon hinta ja verokarhun kalliiksi käyvät vierailut siihen aika usein houkuttelisivatkin. 

Kotiin palatessa olo oli vähän niin kuin olisi ostanut lottokupongin ja unohtanut sen pöytälaatikkoon. Sitten yksi kaunis päivä löytää kupongin ja S-marketin kassajonossa niitä ylihintaisia avocadoja ostaessaan kuuleekin olevansa se etsitty tuore miljonääri. Oh härre! Sittenhän tässä täytyy alkaa nauttimaan elämästäni miljonäärinä!

Onhan noita muitakin hyviä paikkoja maailmassa, mutta kyllä suomalainen syntymätodistus on yksi iso jättipotti. Tällaiseen kotiin on aina hyvä palata.

Kiitollista viikonlopun odotusta sulle ja mulle! <3

ikkuna-17 ikkuna-16 ikkuna-14

3 kommenttia:

  1. Oletko TARVITTAVAT ylimääräisiä käteisvaroja / hätäapuja?
    Hae lainaa nyt !!!
    ✅ Luottokelpoinen määrä 5 000,00 euroa jopa 500 000 000,00 euroon
    ✅ Joustavat lainaehdot
    ✅ 2%: n matalalla korolla

    Ota yhteyttä, jos haluat lisätietoja:
    Gonzalez Andres Lainayhtiö
    Email-gonzalezandresloan@gmail.com

    VastaaPoista
  2. This is how my pal Wesley Virgin's story launches in this SHOCKING AND CONTROVERSIAL VIDEO.

    As a matter of fact, Wesley was in the military-and soon after leaving-he found hidden, "self mind control" tactics that the government and others used to obtain anything they want.

    THESE are the same SECRETS lots of famous people (especially those who "come out of nothing") and the greatest business people used to become wealthy and successful.

    You probably know that you only use 10% of your brain.

    That's mostly because most of your BRAINPOWER is UNTAPPED.

    Perhaps that thought has even taken place INSIDE OF YOUR own head... as it did in my good friend Wesley Virgin's head around 7 years back, while driving an unlicensed, beat-up trash bucket of a car without a driver's license and with $3.20 in his pocket.

    "I'm absolutely frustrated with going through life check to check! Why can't I turn myself successful?"

    You've been a part of those those types of conversations, right?

    Your own success story is waiting to be written. You just need to take a leap of faith in YOURSELF.

    CLICK HERE To Find Out How To Become A MILLIONAIRE

    VastaaPoista
  3. As reported by Stanford Medical, It is really the SINGLE reason women in this country live 10 years longer and weigh on average 19 KG lighter than we do.

    (And really, it has absolutely NOTHING to do with genetics or some secret-exercise and absolutely EVERYTHING around "how" they are eating.)

    BTW, I said "HOW", and not "WHAT"...

    CLICK this link to find out if this quick questionnaire can help you discover your real weight loss possibility

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentista! <3