perjantai 15. heinäkuuta 2016

Mitäs sitten?

Rimakauhua. Niin siinä käy kun on riittävän kauan kirjoittamatta. Pitäisi kirjoittaa jotain tosi hyvää kun kerran kirjoittaa. Huomenna on aina hyvä päivä ja yhtäkkiä juttuidea onkin jo vanhentunut. Harmittaa, ja sitten vielä vähemmän saa aikaiseksi kirjoitettua. Blogi on kyllä usein mielessä ja aina tuntuu pieni pisto sydämessä, kun en edes muista koska olen viimeksi täällä käynyt.


Kevät oli täynnä töitä, koulua, kunniatehtäviä, matkoja, hyvästejä, uuden opettelua ja elämää suurempia muutoksia, joista kerron kun sen aika on. Mukana on ollut paljon suuria tunteita. Iloa ja intoa, onnea, ylpeyttä ja kiitollisuutta, mutta myös surua, kaipuuta, haikeutta ja jopa ripaus pettymyksiä. Pienen ihmisen energia on rajallista ja blogille sitä ei ole viime aikoina riittänyt.

Nyt on kuitenkin tullut aika pysähtyä. Palasin viime viikolla viimeisimmältä ulkomaan matkalta ja seuraava odottaa vasta elokuussa. Koko olemus huutaa, että nyt on pysähtymisen ja nollauksen hetki. Onneksi nyt on aikaa. Aikaa hengittää. Aikaa tutkiskella tätä hetkeä. Aikaa etsiä uutta suuntaa. Nyt on myös aikaa tehdä gradua ja keskittyä omaan joogaharjoitukseen. On tilaa ottaa lenkkeily taas osaksi elämää ja on intoa ja mahdollisuus aloittaa blogi tai jopa molemmat blogit uudelleen. Päällimmäisinä tunteina ovat ihmetys, odotus ja jopa pieni hiljainen into tulevasta.

Tämän kirjoituksen punainen lanka loistaa poissaolollaan, mutta jostain on aloitettava. Tällä kertaa tämä teksti saa luvan tehdä sen. Joten tervetuloa takaisin mukaan tämän pienen tutkimusmatkailijan pieniin ja suuriin seikkailuihin. <3 En edes tiedä mistä alottaisin.




2 kommenttia:

  1. Asian vierestä; olen syvästi kateellinen poikatstävällesi. Hän saa katsella kasvojasi ja silmiäsi päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi miten ihana kommentti! Poikaystäväni varmaan komppaa jos sanon, ettei se ehkä aina ihan pelkkää juhlaa ole.. ;D

      Poista

Kiitos kaunis kommentista! <3