tiistai 28. heinäkuuta 2015

Lukuvinkkejä pääsykokeisiin ja ylppäreihin - näillä päästiin psykalle

Pääsin tänä keväänä Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan psykologiaa. Hain sinne ensimmäistä kertaa tosissani - tätä ennen olen kaksi kertaa käynyt katsomassa kokeen, sillä niitähän ei julkaista missään. Lupasin lukuvinkkejä niille, joiden pääsykoeuurastus jatkuu vielä ensi keväänä. Tiedän, että siihen on vielä pitkä aika, mutta päätin kirjoittaa tästä nyt, kun omat kikat ovat vielä tuoreessa muistissa ja voihan joku syksyn ylppäreihin valmistuva hyötyä uusista lukuideoista. Jokaisen lukutyyli on yksilöllinen ja jokainen oppii tyylillään - toiset näkemällä, toiset kuulemalla ja toiset tekemällä. Minä olen ehdottomasti viimeisintä tyyppiä, ja sen tulet huomaamaan neuvoistani. Jos opit jollain muulla tyylillä, niin kokeile ja kehitä itsellesi tapa, jolla asiat jää mieleen. Mikä tahansa tyylisi onkaan, suosittelen tekemään muutakin kuin lukemaan tekstin läpi sata kertaa ja tekemään alleviivauksia keltaisella tussilla. Se harvoin yksistään tuo parasta mahdollista tulosta.


Ensin muutama ihan yleinen ohjenuora luku-urakkaansa aloittavalle - oli se sitten ylppärit tai pääsykokeisiin valmistautuminen. 

1. Tee päätös ja pysy siinä. "Mä nyt kokeilen" ei tule johtamaan mihinkään, vaan varsinkin kouluun hakiessa on päätettävä päästä sisään ja sen eteen on tehtävä töitä. Siis oikeasti tehtävä töitä.
2. Tee lukusuunnitelma. Laske paljonko meinaat lukea/tehdä ja jaa se päivillä, jotka meinaat käyttää lukemiseen. Tee vaikka suunnitelma joka viikolle ja viikon aluksi aina jaat tehtävät päiville, kun tiedät viikon suunnitelmat paremmin.
3. Hommaa mielekkäät työskentelyvälineet ja tila. Jos olet aina halunnut stabilontussit, muttet ole raaskinut aiemmin niitä ostaa, niin nyt on lupa siihen. Osta myös vihko, joka saa sinut hymyilemään - tai edes hymähtämään. Pienilläkin asioilla on väliä, kun on kyse stressistä ja sen sietämisestä.
4. Pidä tavoite kirkkaana mielessä. Taiteile vaikka se hetki, kun olet päässyt tavoitteeseesi, piirtäen tai internetistä kuvia tulostellen ja ripusta se johonkin, josta näet sen usein.
5. Tsemppaa itseäsi. Rakkaudella itselle kirjoitettu post it-lappu voi olla yllättävän voimakas. Varsinkin niinä huonompina hetkinä.
6. Luota itseesi. Jos lähdet vain "kokeilemaan" lähtöasetelma on jos se, ettet luota itseesi. Positiivinen asenne helpottaa luku-urakkaa ja myös auttaa hyviin tuloksiin - siitä on tutkimustuloksiakin.
7. Luo rutiineja. Tutki mikä aika päivästä sopii sinulle minkäkin asian tekemiseen ja toimi sen mukaan.
8. Yritä löytää kohtalotovereita ja jos mahdollista, lukekaa yhdessä, opettakaa toisianne ja keskustelkaa asioista. Opettaessa oppii itsekin ja haluamassanne opiskelupaikassa on varmasti tilaa teille molemmille.
9. Älä luovu elämästä. Kun olet vapaalla, OLET VAPAALLA. "Pitäisi.." ei palauta, eikä sen enempää auta luku-urakassa. Joten jos annat itsellesi vapaaillan, niin todella anna se ja nauti siitä, äläkä pode syyllisyyttä. Voit seuraavana päivänä palata aikatauluun. Ja ilman kavereita, perhettä, harrastuksia, päiväunia, välipaloja, ulkoilua, liikuntaa ja muita omia pikkupaheita ei kukaan selviä tälläisesta urakasta, joten laske ne suosiolla aikatauluusi mukaan. Tee jotain kivaa, naura! Se vähentää stressiä ja pysyt helpommin positiivisena. Olet vastaanottavaisempi levänneenä ja voimautuneena. Välillä on tehokkaampaa lähteä ystävän kanssa kahville kuin väkisin rutistaa ja lukea samaa lausetta kymmeneen kertaan unen rajamailla.
10. Älä ole perfektionisti. Kukaan ei tule ihastelemaan tekemiäsi materiaaleja ja muistiinpanoja, joten älä suotta hukkaa aikaa kauniin käsialan ylläpitämiseen. Kirjoita niin, että saat siitä itse selvää ja sitä on tarpeeksi mielekästä lukea myöhemminkin. Muistiinpanojen kauniista alleviivauksista ja suorista marginaaleista ei pääsykokeissa saa lisäpisteitä, joten keskity oleelliseen. Ja älä soimaa itseäsi, vaikket et ihan pysyisi lukusuunnitelmassasi. Ei kukaan mukaan pysy. Tai sitten heillä ei ole ollut kovinkaan rankka suunnitelma tai heillä on keskivertoihmistä enemmän aikaa - tai he ovat supersankareita. Älä siis käytä energiaa itsesi soimaamiseen.

Siinä ne yleiset pliipaplaapat. Ja vaikka niitä siksi kutsunkin, lukisin ne silti huolella ja sisäistäisin hyvin.

Sitten ne likaiset yksityiskohdat minun luku-urakastani.

Psykan pääsykokeissa on 60 monivalintakysymystä; 20 tilastotieteestä ja 40 keväisin julkaistavista tieteellisistä artikkeleista. Artikkeleita on noin 16, joista pituutensa puolesta tulee kirjan verran tekstiä. Monivalintakysymksien vuoksi on opeteltava suurien linjojen lisäksi myös yksityiskohtia, ja hyvä lähtökohta onkin koittaa opetella ulkoa niin paljon kuin mahdollista. Minun opiskelupaikkani irtosi näillä keinoilla:

1. Aloitin tilastotieteen kirjan lukemisen jo tammikuussa. Luin kappaleen läpi ja sen jälkeen kävin kappaleen uudelleen läpi tehden kattavat muistiinpanot.


2. Luin tilastokirjan uudelleen. Kappale kerrallaan, aluksi katsoen otsikot ja kuvat ja sitten vasta siirtyen tekstiin. Seuraavana päivänä luin tekemäni muistiinpanot tuosta samasta kappaleesta ennen seuraavaan menemistä. Samalla kirjoittelin avainsanoja ja lyhyitä selittäviä lauseita tekstin viereen - ne nähdessäni muistin mitä missäkin kohdassa käsiteltiin. Tästä ei ole kuvaa, sillä rakas tilastokirjani on kadonnut kuin tuhka tuuleen, mutta saatte idean.

3. Kun artikkelit julkaistiin maaliskuun alussa, luin artikkelin yksi kerrallaan läpi ja sen jälkeen kävin artikkelin uudelleen läpi tehden kattavat muistiinpanot. Seuraavana päivänä luin muistiinpanot ja siirryin seuraavaan artikkeliin. "Kertaus on opintojen äiti" on lause, johon alan pikku hiljaa uskomaan..


4. Kun olin kerran käynyt kaikki artikkelit läpi, aloitin alusta. Tällä kertaa alleviivasin ja merkkasin joka artikkeliin taas käsiteltyjä avainsanoja ja omia ajatuksia. Sen jälkeen kävin omat merkintäni läpi ja tein flascardeja niistä asioista, joista ajattelin, että ne pitää muistaa ulkoa.
Toiselle puolen kirjoitin jonkin käsitteen/asian ja toiselle puolelle selityksen/lukumäärän tai prosenttiosuudet. Ja näitä kortteja hinkattiin junassa, sohvalla, sängyllä, bussijonossa ja ihan missä vain. Joka paikassa yleensä oli yksi pino mukana. Paitsi viikonloppuisin, koska viikonloput oli vapaata. Lappujen määrä pinossa vaihteli ehkä 20-50 välillä artikkelista riippuen. Värikoodasin laput vielä erikseen, jokainen artikkeli omalla värillä.


Poikaystäväni kuulusteli laput aina kun olin yhden pinon opetellut ulkoa. Ennen kokeita vanhempani tulivat Rovaniemeltä asti, ja äitin kanssa käytettiin koko viikonloppu niin, että äiti luki lapun toisen puolen ja minä kerroin mitä toisella puolella luki. Suosittelen lämpimästi, että joku kuulustelee aiheet sinulta, nimittäin näistä heräävät keskustelut auttavat musitamaan asioita. Itsekin muistin kaksi kysymystä ihan vain K:n ja äidin kanssa käydyistä keskusteluista.


5. Teimme artikkeleista kysymyksiä toisillemme erään toisen Jyväskylään hakeneen kanssa. Kymmenen kysymystä per artikkeli. Kerrottakoon, että hänkin pääsi sisään.


6. Tein samanlaiset flashcardit tilastosta ja tein suurimman osan tilastotieteenkirjan tehtävistä.


7. Tein tilaston kaavoista isommat kortit ja laitoin aina yhdestä kappaleesta tehdyt kortit vessaan. Väsäsin pahvinpalasta, valkoisesta paperista ja kontaktimuovista itselleni tällaisen lärpäkkeen. Siihen voi kirjoittaa tusseilla ja kontaktimuovin ansiosta sen saa helposti pyyhittyä kostealla liinalla. Katsoin flaskardista kaavan nimen, kirjoitin pahvilärpäkkeen toiselle puolelle mustalla tussilla sen, miten ajattelin kaavan menevän, ja sitten tarkistin flashcardin toiselta puolelta oikean vastauksen. Kirjoitin oikean vastauksen kopioiden vielä pahvilärpäkkeen toiselle puolelle. Sitten vertasin vastauksia. Jos oma vastaukseni oli väärin, pysyi kortti pakan ylimpänä ja seuraavalla vessareissulla kokeilin uudestaan. Jos vastaus oli oikein, kurkkasin seuraavan kaavan läpi ja tein sille saman seuraavalla vessareissulla. Tiedän, vessa.. Mutta se on paikka missä tulee käytyä monta kertaa päivässä ja väistämättä on hetkeksi istahdettava alas ja oltava omassa rauhassa!


8. Erään kaavion tulostin, värikoodasin ja peitin yksiköt muistilapuilla. Sitten koitin muistella mitä lappujen alla luki. En löytänyt sitä enää..

9. Pahin artikkeli, josta ei ottanut mitään selvää, pureskelin pieniksi palasiksi. Jos et ole lukenut artikkelia, et ehkä ymmärrä seuraavaa, mutta sanotaanko niin, että artikkelissa oli noin 10 muuttujaa, joten tutkimustuloksiakin oli todella paljon. Maybe you'll get the picture..
Kirjoitin valkoiselle paperille tiedot, jotka olivat yleistä tietoa tai koskivat sekä äitejä että isiä. Vihreälle paperille kirjoitin ainoastaan isiä koskevat tiedot ja keltaiselle äitien tiedot. Kirjoitin sinisellä maininnat leikistä ja pelistä, vihreällä kotitehtävissä auttamiset ja punasilla lukemisen. Alleviivasin poika-ja tyttölapsia koskevat asiat eri väreillä. Asettelin tekstit oranssille taustalle jos kyseessä oli syksy, ja vihreällä jos kyseessä oli kevät. Yleiset tiedot tulivat keltaiseen sarakkeeseen. Eri kerrokset olivat eri aiheille, kuten sukupuolittain, ammattistatuksella ja suurilla linjoilla. Vaikea selittää, mutta tämä todella auttoi lähes mahdottoman, tuhat muuttujaa sisältäneen artikkelin pureskelussa. Pointti on; ole luova ja keksi tapa, jolla ymmärrät ja opit asian! On se sitten sarjakuvan piirtäminen asiasta tai metri kertaa metri taulun kiinnittäminen sängyn päätyyn - what ever rocks your boat!



10. Lopuksi tein vielä ajatuskartat kaikkein haasteellisimmista artikkeleista, joissa oli eniten numeroita ja nimiä. Koodasin taas jotenkin niin, että numerot alleviivasin tietyllä värillä, nimet toisella, paikat kolmannella jne. Myös pohjavärit oli valittu tarkkaan siten, että esim. kolme saman aiheen ympärillä pyörivää artikkelia oli kaikki eri väreillä.


11. Ostin kuuden kokeen harjoittelukoepaketin psykalle.fi:stä. Kokeet olivat vaikeampia kuin varsinainen pääsykoe oli, joten ei pidä lannistua jos ei saa "riittävästi" oikein. Itse sain noin 11 keskimäärin oikein. Vain kerran pääsin seitsemään ja oikeassa kokeessa sain saman tuloksen. Oikeassa kokeessa kysymyksissä ei ollut yhtä nippelitietoa kuin harjoituskokeissa, mutta kannattaa silti suhtautua niihin kuin oikeaan kokeeseen! Samalla oppii ja lisäksi monivalintakokeeseen vastaaminen on oma taiteenlajinsa, ja sitä kannattaa kyllä harjoitella ennen pääsykokeeseen menoa!

12. Jätin itselleni kannustavia viestejä vähän sinne sun tänne, ja kirjottelin muistilapuille "tulet vielä käymään artikkelit kaksi kertaa ja tilastot kerran läpi, joten ei mitään hätää" rauhoittaakseni omaa riittämättömyyden tunnetta ja hetkellisesti nousevaa paniikkia. Tälläiset miniviestit ovat aika ihania luku-urakan ulkopuolellakin. Kukaan muu ei voi tietää, millaista viestiä juuri sinä tällä viikolla tarvitset!

Huuuuuh. Siinä se ois. Kuulostipa se paljolta. Ja onhan se, mutta se on silti ihan tehtävissä. Toivottavasti kukaan ei lyyhisty tästä työmäärästä - tämä on siis vain minun tapani oppia. Esim. nuo flashcardit on aika rankka tehdä, mutta niitä tehdessä oppii samalla ja olen huomannut sen itselleni toimivaksi. Ruotsin ylppäreihin opettelin sanastoa samalla tavalla, ja lukion kutosen keskiarvolla kirjoitinkin E:n. Samaa olen käyttänyt kemian kaavoihin, kieliin, biologiaan jne..Ja nuitahan voi käyttää aikalailla mihin vain, varsinkin just käsitteisiin, sanoihin kaavoihin jne.

Minun niin piti polttaa nämä kaikki, kun olen päässyt sisään ja ottanut niistä teille kuvat mut.... jotenkin nyt en oikein raaskiskaan..:D

Ihanaa, jos olet jaksanut tänne asti! Sinussa on selvästikin potentiaalia luku-urakkaan! ;) Jos et ymmärrä jotain kohtaa ja olet kiinnostunut ymmärtämään, niin kysy! Vastaan mielelläni ja toivon, että olet saanut tästä postauksesta jotain hyödyllistä ja käyttökelpoista itsellesi.

Mulla ois kuulkaa teille niin paljon juttuja! Uuden kodin sisustussuunnittelusta kaiken maailman pieniin projekteihin, joista yksi kuivuu tuossa pihalla tälläkin hetkellä. Seuraavaksi luvassa kuitenkin herkkuasiaa, nimittäin uusi rakkaus ruokakaapissa. Mutta nyt tämä maksipostaus saa päättyä.

Ja vielä haluan vain sanoa, että kaikki on mahdollista ja pystyt ihan mihin vain. Uskalla unelmoida, ja ennen kaikkea uskalla tehdä töitä unelmiesi eteen. Kova työ palkitaan lopulta - ja tämän sanon syvällä, ja nyt hyvin ylpeällä ja onnellisella, kokemuksen rintaäänellä. Pus. <3






17 kommenttia:

  1. Oii tää postaus oli niin paras just tähän hetkeen! Mulla on syksyllä eessä ekat yo-kokeet (ruotsi ja biologia) ja sain tästä pari uutta vinkkiä lukemiseen :) paras oli ehdottomasti silti noi viimiset lauseet, usko siihen et sais ne arvosanat ja sen opiskelupaikan mitä haluaa kun on ollut viime aikoina vähän koetuksella! Kiitos siis ihan huisisti tästä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana kuulla Jenny!! <3 Kiva, että osu ja uppos! :) Mäkin aikoinaan kirjoitin syksyllä muistaakseni just ruotsin ja bilsan ja kertauskurssin ja oman sanaston pänttäyksellä todella ylisuoriuduin ruotsin kirjoituksista! En minä eikä mun ruotsin ope meinattu uskoa, kun koe lähti E:nä ja lopulta pysy siinä :D Eli mikä vaan on mahdollista! Alat rustaamaan käyttökelpoisia sanoja tuommosille pahvikorteille, toisella puolelle suomenkielinen sana ja toiselle ruotsiksi taivutuksineen ja vaikka vielä että minkä mukaan taipuu, ja oot hereillä kertaustunneilla niin hyvä tulee!! Vielä on hyvin aikaa! <3 :)

      Poista
    2. Tervetuloa Chester Brain Loan Service -palveluun ... (Brianloancompany@yahoo.com)

      Oletko liikemies tai nainen? Oletko missä tahansa talousongelmassa tai tarvitsetko varoja oman yrityksen perustamiseen? Tarvitsetko lainan käynnistämään mukavan pienikokoisen ja keskisuuren yrityksen? Onko sinulla matala luottopiste ja sinulla on vaikeuksia saada pääomalainaa paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? Lainamme ovat hyvin vakuutettuja maksimaalisen turvallisuuden takaamiseksi. Ensisijainen tavoitteemme on auttaa sinua saamaan palvelusi, jonka ansaitset , Ohjelmamme on nopein tapa saada mitä tarvitset hetkessä. Pienennä maksuja, jotta helpotat kuukausittaisten kulujen rasitusta. Vähentää joustavuutta, jota voit käyttää mihinkään tarkoitukseen - lomat, koulutus, ainutlaatuiset ostot

      Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluita, jotka sisältävät liiketoiminnan suunnittelu, kauppa- ja kehitysrahoitus, kiinteistöt ja kiinnitykset, velkojen konsolidointi lainat, yritysluotot, yksityiset lainat, kotimaiset jälleenrahoituslainat, joissa on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yritysjärjestöt. Hanki parasi perheellesi ja omasta unelmakodusta myös yleisen lainaohjelman avulla.

      Kiinnostuneita hakijoita pyydetään ottamaan yhteyttä sähköpostitse: {Brianloancompany@yahoo.com} TAI Whatsapp ja teksti (803) 373-2162

      Kiitos yhteistyöstä
      Chester Brain ..

      Poista
  2. Onnea hurjan paljon opiskelupaikan saamisesta! Kova urakkasi palkittiin. :) Kiitos hyvistä vinkeistä pääsykokeita varten. Mun luku-urakka alkaa kuitenkin vasta vuonna 2017, joten vielä on vähän aikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos kommentista!!<3 Onneksi tällä kertaa näin! Vieläki välillä tuntuu, että no ens keväänä täytyy taas.. mut eipäs täydy! :) Nauti nyt vielä kun ei oo sellaista edessä hetkeen! Ylppärit on sit hyvää reeniä varsinkin oman opiskelutavan löytämiseen! Kun on hyvät lukurutiinit, niin homma helpottuu huomattavasti. :)

      Poista
  3. Tosi hyviä vinkkejä ja näistä moni saa varmaan hyödyn ja inspiksen irti! Jos opiskeluasiat kiinnostaa, hyppää mukaan täällä:

    http://www.lily.fi/blogit/40-hours-and-counting

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja kiitos kommentista!:) Kävin kurkkaan teidän blogin ja on hauskan värikäs, kun teitä on useita kirjoittajia useista eri elämäntilanteista ja aloilta!

      Poista
  4. Niiiin hyvä ja kattava postaus Karo!! Sää kyllä vaikutat sellaselta tyypiltä, joka pystyy ihan mihin vaan ikinä haluaakaan! Tiedän niin monia, jotka vaan lukee tai lukee ja alleviivailee tekstejä, mutta onhan tällanen nyt paljon mielekkäämpää ja opettavaisempaa! Viehän tällainen aikansa, mutta oppiahan sekin on kun noita kirjottelee! :D Onnea vielä koulupaikasta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Anni!!! <3 Kaikki ovet ei aukea, vaikka kuinka takois päätä seinään, mutta sen oon oppinu, että silloin sitä ei oo tarkotettu. :) Ja toi on niin perus, lukea vaan läpi tuhat kertaa ja alleviivata keltasella ja sit niitä alleviivauksia ei välttämättä edes ikinä lueta läpi :D Mulle se ei ainakaan toimi. Tai käy just niin että luulen osaavani, mut sit kun pitääkin yrittää ite pukea lauseiksi tai ajatuksiksi niin sit en ookkaan varma että oliko se nyt tää vai se mikä liitty tähän.. Tälleen kun joutuu oikeasti muistamaan ja liittään asioita toisiinsa saa asiat paremmin pysymään ja jäsentymään päässä - ainaki mulla! :) Ja kiitos! <3 Oottelen jo koulun alkua kuin kuuta nousevaa! :>

      Poista
  5. Jee, tätä odotettiin!

    Samantyylisiä tekniikoita on ollut käytössä, mutta huh minkä työn oot tehny noiden lappusten kanssa. Tuo oli hyvä idea, pilkkoa vaikeat asiat pienimmiksi kokonaisuuksi ja ihanat tsemppiviestit.

    Muutama kysymys vielä: Kävitkö muuten avoimen yliopiston psykan kursseja, ja jos kävit oliko aikaavievää ja miten, omaksuitko helposti kaiken? Luitko täyspäiväsesti keväisin? Onko mitään odotuksia tulevaa opiskelua/syksyä varten? Miten päädyit lukemaan/hakemaan psykologiaa?

    Anteeksi kauhea kysymystulva. Alkaa vähän jo jännittää koulun aloitus puolestasi, vaikken sua tunne. :D
    Rentouttavaa loppukesää! :)

    -tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Tiia! :) Kiva, että löysit ideoita! Omia voi keksiä lisää, kun tietää miten ite oppii parhaiten. Ja tsemppiviestit on ehkä tärkeimpiä. <3

      En käyny avoimessa, kun itseasiassa mulla on ollut pääaineena yhteisöviestintä Jyväskylän yliopistossa jo useamman vuoden ja oon sivuaineena lukenu kaks kurssia psykaa ja nyt tentin kaks kurssia elokuussa, eli melkeenpä aloitan jo aineopinnoista. Vähän eri motivaatio nyt kyllä lukea elokuun tentteihin kun tietää, että kaikki mitä jättää lukematta on omasta "ammattitaidosta" pois. :) Perusopintokurssit on aika laajoja, eli ei ne ihan vasemmalla kädellä varmaan avoimessakaan tule, mutta varmasti ihan tehtävissä koulu tai työn ohella jos niin päättää. Musta on ollut jopa yllättävän vaikeaa vastata psykan tenteissä, kun on esseitä, ja vaikka muka tiedän vastauksen, olen silti saanut tenteistä 2. Mut aiheethan on enimmäkseen ylimielenkiintoisia, joten jos vaan on aikaa niin mielelläänhän niitä lukee! Mutta noista avoimen opinnoista en usko olevan apua pääsykokeessa, vaan ainoastaan jos ja kun pääsee sisään niin voi aloittaa suoraan tokasta vuodesta. Ja tietty voihan niillä fiilistellä ja psyykata itseensä. :) Sen sijaan jos lukee tilastotieteitä vaikka just avoimessa, niin se auttaa varmasti jo paljon, jos tilastot ei muuten oo tuttuja. Mut kerrottakoon, että mä kävi lukiossa sen pitkän matikan kurssin kahdesti, kun ekalla kerralla sain 6 ja korotuksen jälkeenkin se jäi 7. :D Eli tilastot ja todennäköisyys ei tarvi olla verissä, että Jkl:n psykalle voi päästä. :) Mut osata täytyy tietty.

      Poista
    2. Keväällä luin aikalailla täyspäiväsesti, varmaan 5-8h päivä, viikonloput pyhitin vapaaksi, paitsi toukokuussa en enää malttanu pitää niitäkään.. Alkukeväästä hain kyllä kesätöitäkin aika täyspäiväsesti ja koitin sopeutua takaisin Suomeen, mutta pääsykokeet oli mun prioriteetti yksi. Jos oot hakemassa psykalle Jyväskylään, niin ne joskus lokakuussa ilmoittaa pääsykoevaatimukset, ja silloin voi jo alkaa pänttäämään tilastoa sivusilmällä. Vaikka sama kirja on ollu jo niin kauan, että tuskin ne nyt ens vuodeks sitä vaihtaa.. Voit lukea vaikka kirjan kertaalleen tutustusmielessä läpi ja sit heti tammikuussa täysillä. Tilastot pitäis nimittäin olla jo aika hyvin hallussa kun artikkeli julkaistaa, koska niissä on aika lailla tekemistä! Toki tilastoa pitää siinä samassa kerrata, mutta artikkelit tulee vasta maaliskuun alussa ja silloin pitää olla aikaa niille.

      Onhan mulla kauheasti odotuksia syksyä varten - pääsen opiskeleen unelma-alaani. :> Se tuntuu kyllä aika huikealta. En silti ihan suoraan sanoen osaa sanoa mitä odottaa. Enkä tiedä miten pysyn fuksien mukana, mutta oon päättäny yrittää! :D Oon aina ollu kiinnostunut ihmismielestä ja pitkään haaveilin psykiatrin urasta, kunnes tajusin, että psykologia ois mulle paljon soveliaampi. Oon kuitenki sen verran herkkä, että alkasin varmaan näkee pieniä vihreitä miehiä ja kuuleen ääniä mun potilaitten kanssa. :D Enkä ees vitsaile.. Oon jo kahtena vuonna käyny kattoon psykan kokeet läpi, vaikken oo saanu aikaseks avattua artikkeleita, mut siten oon tienny vähän millainen koe odottaa, kun pystyn siihen täysillä valmistautuun. Eli tämä on ollut jo pidempi suunnitelma. Hain tänä keväänä myös toimintaterapiaan Jamkiin, joka ois ollu mun toka vaihtoehto, kans ihan sairaan mielenkiintoista ja opinnot on varmaan maailman mukavimmat!

      Haha ihanaa kun joku elää hengessä mukana! <3 :D Kysy kysy kysy vaan lisää jos tulee jotain nyt tai myöhemmin!! :) Mielelläni sua ja muita tsemppaan nyt ja ens keväänä! Me kaikki tullaan tekeen töitä niin vanhoiksi, ja niin suuri osa elämästä, että sen on parempi olla jotain mistä tykkää! Ja vaikka muutama vuosi menis kokeillessa että pääsee sisään, niin ihmiselämän mittakaavassa se on aika pientä. :) Joten nyt vaan kauhea tsemppi päälle ja alat jo unelmoimaan ja tutustuun vetovoiman lakiin (hömppäjuttuja, mutta sillä mennään! :D mutta jos kiinnostuit, niin the secret on hyvä kirja aloittaa) ja keväällä sit täysillä päin! :) Antasin nuo mun tilaston laput hyvään kotiin, mut en tiedä onko niistä muille hyötyä, kun ne on mun tekemät..

      Sullekin rentouttavaa ja innostavaa kesää ja tuu höpöttään ja kyseleen jatkossakin! Ois ihana kuulla miten sun matka kohti psykaa jatkuu tästä! :) Mä lupaan päivitellä opinnoista juttuja, kunhan ne alkavat!

      Poista
    3. Kiitti vastauksista ja kirjavinkistä, pitäähän sitä ottaa kaikki keinot käyttöön. ;)

      -tiia

      Poista
  6. Itse aloitin yo-kirjoitukset keväällä ja syksyllä jatkuu ja tästä oli kyllä apua luku-urakkaan! Lisäksi olen itsekin keväällä hakemassa Jyväskylään psykologiaa opiskelemaan ja aion kyllä heti panostaa täysillä. Siihenkin tästä oli paljon hyötyä :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Kristiina Tosi kiva kuulla!! :) Ja tervetuloa psykalle sitten ens vuonna! Asenne on selvästikin kohdillaan, mikä on ehkä tärkeintä! Kiitos kun jätit kommentin ja tänne saa tulla tuskaileen ja kyseleen jos siltä tuntuu! :) Itse sen läpi käyneenä kannustan mieluusti niitä, joilla se on vielä edessä.

      Poista
  7. Moikka Karoliina! Löysin blogisi ihan sattumalta googlaamalla lukuvinkkejä. Kiitos muuten tosi paljon tästä blogitekstistä!! Olen hakemassa tänä keväänä AMK:n opiskelemaan tekniikan alaa (ja liiketalouskin kiinnostaa). Etsiskelen tällä hetkellä netistä vinkkejä siihen, miten AMK:n ennakkomateriaalista saisi kaiken mahdollisen irti. Pääsykokeet nimittäin perustuvat siihen tietoon. Flashcard- vinkkisi oli ihan mahtava, voisin sitä ehkä soveltaakin, kun muistettavana on erilaisia kaavoja matikassa/fysiikassa/kemiassa. Mutta, töitä on tehtävä, koska korkeakouluun haluun todellakin päästä opiskelemaan! :D Hyvää kesän odottelua!

    VastaaPoista
  8. Tervetuloa Chester Brain Loan Service -palveluun ... (Brianloancompany@yahoo.com)

    Oletko liikemies tai nainen? Oletko missä tahansa talousongelmassa tai tarvitsetko varoja oman yrityksen perustamiseen? Tarvitsetko lainan käynnistämään mukavan pienikokoisen ja keskisuuren yrityksen? Onko sinulla matala luottopiste ja sinulla on vaikeuksia saada pääomalainaa paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? Lainamme ovat hyvin vakuutettuja maksimaalisen turvallisuuden takaamiseksi. Ensisijainen tavoitteemme on auttaa sinua saamaan palvelusi, jonka ansaitset , Ohjelmamme on nopein tapa saada mitä tarvitset hetkessä. Pienennä maksuja, jotta helpotat kuukausittaisten kulujen rasitusta. Vähentää joustavuutta, jota voit käyttää mihinkään tarkoitukseen - lomat, koulutus, ainutlaatuiset ostot

    Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluita, jotka sisältävät liiketoiminnan suunnittelu, kauppa- ja kehitysrahoitus, kiinteistöt ja kiinnitykset, velkojen konsolidointi lainat, yritysluotot, yksityiset lainat, kotimaiset jälleenrahoituslainat, joissa on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yritysjärjestöt. Hanki parasi perheellesi ja omasta unelmakodusta myös yleisen lainaohjelman avulla.

    Kiinnostuneita hakijoita pyydetään ottamaan yhteyttä sähköpostitse: {Brianloancompany@yahoo.com} TAI Whatsapp ja teksti (803) 373-2162

    Kiitos yhteistyöstä
    Chester Brain ..

    VastaaPoista

Kiitos kaunis kommentista! <3