Arvonta ja uudet työkuviot

Tiedättekö sen värssyn, että

Niinä aikoina kun minusta ei mitään kuulu, 

olen omilla teilläni. 

Mutta kulkien niin, että polkuni toinen puoli on aina varattu 

sinulle ystäväni.

Haluaisin sanoa teille noin, mutta minun värssyni on enemmänkin:

Niinä aikoina kun minusta ei mitään kuulu, olen joko olohuoneessa, keittiössä tai työhuoneessa. Istuen epäergonomisessa asennossa, pupsuttaen jotain ja laskien joka tekstikappaleen välissä minuutteja siihen hetkeen kun tämä on ohi.

Pääsykokeisiin valmistautuminen nimittäin. Paitsi että eilen olin oikeasti omilla teilläni ja ajattelin kyllä teitä ystäväiseni. Kävin nimittäin mutkan Hollolassa. Allekirjoitin siellä työsopimuksen ensi kesäksi ja nyt koska se on virallista niin siitä voi puhua! Tältä näyttää Calefan somettaja/tiedottaja tämän kuun lopusta alkaen!

Ai että mikä se Calefa on? Se on firma, joka tarjoaa toisille yrityksille mahdollisuuden ottaa hukkalämmön talteen ja kierrättää sitä vaikka yrityksen kiinteistön lämmittämiseen. Eli mietitään esimerkiksi leipuri-Lassea, jonka uuneissa syntyy pullia paistellessa kauhea määrä lämpöä, joka lopulta päästetään savupiipun kautta taivaalle lämmittämään harakoita. Calefa voisi tarjota leipuri-Lasselle mahdollisuuden ottaa tuon lämmön talteen ja käyttää sen vaikka takahuoneen ja leipomon lämmitykseen. Tällöin Lassen ei tarvitsisi ostaa enää lisää sähköä ulkopuolelta tilojen lämmitystä varten. 

Eli homman nimi on energiankierrätys. Kyseessä ei ole suoranaisesti uusiutuva luonnonvara, mutta tällaiset systeemit vähentävät energiankulutusta ja siten ne vähentävät myös päästöjä. Lisäksi energian kierrättäminen yleistyessään tekee Suomesta omavaraisemman energian suhteen. Ja luonnon lisäksi tästä hyötyy myös Lasse, jolle jää kassaan enemmän rahaa, jolla hän voi vaikka viedä vaimonsa talvella Thaimaan lomalle. Ainoastaan harakat joutuvat vaihtamaan lämmittelypaikkansa Lassen piipuista Tauno-tehtailijan hukkalämpöön. Paitsi jos Taunostakin tulee Calefan asiakas. 

Suomessa jää hyödyntämättä arviolta parin ydinvoimalan vuosituotannon verran hukkaenergiaa. Vuosittain satoja miljoonia euroja puhalletaan taivaalle tai lasketaan vesistöön vaikka hyvin kohtuullisilla investoinneilla sama summa voitaisiin säästää energiakustannuksissa ja samalla parantaa yritystemme kilpailukykyä sekä vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä - See more at: http://www.calefa.fi/fi/yritys/ajankohtaista/#sthash.XsvnZJH7.dpuf

Suomessa jää hyödyntämättä arviolta parin ydinvoimalan vuosituotannon verran hukkaenergiaa. Vuosittain satoja miljoonia euroja puhalletaan taivaalle tai lasketaan vesistöön vaikka hyvin kohtuullisilla investoinneilla sama summa voitaisiin säästää energiakustannuksissa ja samalla parantaa yritystemme kilpailukykyä sekä vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä - See more at: http://www.calefa.fi/fi/yritys/ajankohtaista/#sthash.XsvnZJH7.dpuf

Suomessa jää hyödyntämättä arviolta parin ydinvoimalan vuosituotannon verran hukkaenergiaa. Vuosittain satoja miljoonia euroja puhalletaan taivaalle tai lasketaan vesistöön vaikka hyvin kohtuullisilla investoinneilla sama summa voitaisiin säästää energiakustannuksissa ja samalla parantaa yritystemme kilpailukykyä sekä vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä - See more at: http://www.calefa.fi/fi/yritys/ajankohtaista/#sthash.XsvnZJH7.dpuf

"Digitalisaation kääntöpuoli on, että tarvitsemme jatkuvasti lisää ja suurempia datakeskuksia. Datakeskukset tuovat Suomeenkin työpaikkoja ja investointeja, mutta ne ovat myös energiasyöppöjä. Aikaisemmin ollaan oltu tyytyväisiä, kun lämmöstä on päästy edullisesti eroon puhaltamalla se vesistöön tai ilmaan. Energian kierrätysratkaisulla voidaan tuotettu lämpö ottaa talteen ja käyttää hyödyksi.

Tämä on huomattu myös Mäntsälässä: Yandexin datakeskuksen jäähdytysilmasta otetaan lämpö talteen ja käytetään mäntsäläläisten omakotiasujien kaukolämmöksi. Calefa Oy:n toimittama toteutus tulee lämmittämään 5000 kotia Mäntsälässä ja vuosittain säästetyn energian määrä vastaa noin 5 miljoonaa saunomiskertaa."

Eli aika hyvä systeemi, eikö?

Niin hyvä, että sen toiminta on jo maailmallakin tunnustettu. Calefa ja sitä kautta Hollolla on Mäntsälä-projektillaan selviytynyt Heat pump city of the year - kilpailussa loppusuoralle. Ja arvatkaapa kuka sai ennakkotehtäväksi saada tälle kilpailulle mahdollisimman paljon näkyvyyttä ja äänestäjiä Suomen puolesta? No tuleva tiedottaja/somettaja tietenkin! Tämä ei ole ihan mikä tahansa pikkukisa vaan meillä Calefalle (kröhöm) tosi iso juttu! Ja tämä on nyt se missä olen teitä lämpimästi ajatellut. :) Kilpailuun osallistuminen vie 30 sekuntia. Siihen tarvitaan etu- ja sukunimi sekä sähköpostiosoite, johon ei tule mitään spämmiä, lupaan! Lopuksi valitaan Suomi listasta ja painetaan äänestysnappia. Eli jotta minä voisin tehdä uusiin pomoihin hyvän vaikutuksen ja me kaikki saisimme lisää aiheita olla ylpeitä kotimaastamme, niin käyttehän kaikki äänestämässä Suomen voittoon täältä! 

Jos Suomen arvostus maailmalla ja minun uraputkeni eivät juuri nyt kiinnosta, niin laitan vielä pienen porkkanan. Koska puhutaan energian kierrättämisestä, niin teemaan sopien minulla on teille pieni arvonta, jossa voi voittaa kierrätysaiheisia palkintoja, nimittäin ekolompakoita! Mihin tahansa tällaisen kanssa meneekään, niin lompsat saavat todella paljon positiivista huomiota  ja keskustelua aikakseksi. Se on myös varma tapa saada kassatädit ja -sedät kaikkialla maailmassa hymyilemään. Balilla tienasin näitä tekemällä jopa vähän taskurahaa, sillä näillä on helppo huijata rahan ahneita poliiseja. Harva nimittäin tajuaa, että tämän sisällä voi olla jotain arvokasta, eli hyvä taskuvarkaidenkin ehkäisijä! Lompakot ovat yllättävän kestäviä - edellinen lompsani oli minulla puoli vuotta koko ajan reissussa käytössä. Jos lompakkoa käyttää esimerkiksi ainoastaan baarilompakkona, mihin se on myös erinomainen, niin säilyyhän se silloin pidempään.

Arvon näitä kolme kappaletta ja koska blogini on vielä suhteellisen pieni, niin laskekaapa siitä voittomahdollisuuksia. :) Ainoa kriteeri on, että käyt äänestämässä Suomea linkin kautta. Sitten jätä kommentti tänne, että mistä purkista tykkäät eniten ja joku nimimerkki, jolla sinut voi myöhemmin tavoittaa. Voittajat saavat itse valita, mistä purkista ekolompakkonsa haluavat. Äänestysaika päättyy 18.5. ja silloin päättyy myös arvonta.

Jos ekolompakkokaan ei saa sinua lämpeämään tälle minun missiolle, niin sitten en voi kuin yrittää vedota sun herkimpiin solukoihin aina yhtä ihanilla isämaallisudella, vihreydellä ja nuoren viestijän alun tulevaisuudella.  8) Ja hei, jos voitetaan niin lupaan järkätä isomman arvonnan!

Se kilpailusta. Minun päätehtävä tulee siis olemaan sometus ja tiedottaminen. Eli kehitän somea ja tuotan sinne sisältöä, päivitän nettisivuja ja tiedottelen asiakkaille ja medioille tarvittaessa. Pääsen myös ideoimaan ja kehittämään koko firman viestintää, mikä on kyllä aika jännää! Kyseessä ei todellakaan ole harmaan ankea energiateollisuuden firma, vaan itse asiassa todella innovatiivinen kasvuyritys. Työvälineinäni ovat järkkäri, GoPro-kamera, läppäri sekä mielikuvitus. Tavoitteeni kuulemma on, että ennen kesän loppua joku joutuu minulle toteamaan, että nyt menee vähän liian lujaa. Challenge accepted! Jos haluat nähdä miten minä tähän haasteeseen vastaan, niin voit seurata sitä tykkäämällä Calefasta Facebookissa tai seuraamalla @CalefaOy:tä Twitterissä.

Tulipas pitkä juttu ja tuntuu varmaan vähän mainostamiselta, mutta ihanaa, jos olet päässyt tänne asti. Ja niinhän se on, että tuoreen somettaja/tiedottajan on pakko yrittää, eikö? :) Tänään sain lisää jänniä uutisia ja näyttäis olevan tulossa ihan tosi kiireinen, mutta huikee kesä! No, mutta ne on ihan toisia tarinoita ne. Ihanaa helatorstaita ihanat ja kiitos äänistänne! <3

Digitalisaation kääntöpuoli on, että tarvitsemme jatkuvasti lisää ja suurempia datakeskuksia. Datakeskukset tuovat Suomeenkin työpaikkoja ja investointeja, mutta ne ovat myös energiasyöppöjä. Aikaisemmin ollaan oltu tyytyväisiä, kun lämmöstä on päästy edullisesti eroon puhaltamalla se vesistöön tai ilmaan. Energian kierrätysratkaisulla voidaan tuotettu lämpö ottaa talteen ja käyttää hyödyksi.
Tämä on huomattu myös Mäntsälässä: Yandexin datakeskuksen jäähdytysilmasta otetaan lämpö talteen ja käytetään mäntsäläläisten omakotiasujien kaukolämmöksi. Calefa Oy:n toimittama toteutus tulee lämmittämään 5000 kotia Mäntsälässä ja vuosittain säästetyn energian määrä vastaa noin 5 miljoonaa saunomiskertaa.
- See more at: http://www.calefa.fi/fi/yritys/ajankohtaista/#sthash.XsvnZJH7.dpuf

Kun napanuora katkeaa

Äitienpäivä. Tänä vuonna päätin, että muistan kertoa minulle tärkeille ihmisille, mitä he minulle todella merkitsevät. Ja tänään sattuneesta syystä valokeilaan saa luvan astua rakas äitini. Tiedän äiti, en lähettänyt tänä vuonna korttia.. Tämä olkoon sellainen.

Mitä voisin kertoa äidistäni? Hän on minuakin lyhyempi, tyylitietoinen, ja halutessaan hyvin jämäkkä rouva, jolle tärkeintä maailmassa on oma perhe. Ehkä joskus siinäkin määrin, että omat intohimot ja kutsumukset ovat unohtuneet puskiessa meitä muita eteenpäin ja tukien meitä kohti unelmiamme. Meistä on kyllä huolehdittu. Minusta ja veljestäni ja nyt 91-vuotiaasta ämmistäni, joka on jo usean talven asunut vanhempieni luona. Meille on aina tahdottu vain parasta. Joskus ehkä jopa siinä määrin, että se mikä meille olisi äidin vaiston mukaan parasta, on tullut selväksi vähän turhankin hyvin. Tiedättehän - äidit.

Mitä voin sitten kertoa minun ja äitini suhteesta. Olemme olleet aina todella läheisiä. Lapsuudessani en tietenkään aina saanut kaikkea, mutta sanotaanko niin, ettei mitään myöskään ikinä puuttunut. Vaikka nuoruudessani saatoin käyttää äidistäni jopa sanaa ylisuojelevainen, sain silti 15-vuotiaana luvan lähteä maapallon toiselle puolelle vuodeksi vaihtoon. Maahan, jossa kukaan perheestäni ei koskaan ollut käynyt. Maahan, jossa puhuttiin kieltä, jota äitini puhuu suloisesti puoleksi viittoen ja osittain täydentäen suomenkielellä. Silloin en tajunnut, kuinka lujasti lähtöni voi kirpaista. Vasta tultuani takaisin, ymmärsin, että minun nauttiessani elämästä, äitini seurana olivat jatkuva huoli ja haikeus. Ja ne hellittivät otettaan vasta kevätkuukausina, jolloin äitini huomasi paluuni olevan enää muutaman kuukauden päässä.

Pakko myöntää, että nykyään joka vuosi nähdessäni 15-vuotiaita, suorastaan järkytyn. Kuinka kova luotto minuun on on täytynyt olla, kun minut on sen ikäisenä päästetty yksin matkaan. Mutta toisaalta, kyllähän vanhempani tiesivät tasan tarkkaan kuinka hyvin minut oli kasvatettu.
Tuo luottamus tulee varmaan yllättämään minut todella siinä vaiheessa, jos itse olen joskus teinitytön äiti. Ehkä silloin ymmärrän oikeasti, kuinka paljon minun toiveita ja tahtoani on täydytty kunnioittaa ja kuinka minussa on nähty niin paljon jotain sellaista, jota en silloin itse nähnyt, että lupa ja rahat matkalle löytyivät.

Palattuani olin 16. Minä en ikinä oikein käynyt läpi sellaista räväkkää teini-ikää, jossa tehdään pesäero vanhempiin. Meidän haasteet alkoivat vasta minun oltuani jo tuore täysi-ikäinen, löydettyäni itselleni miehen sekä muutettuani pois kotoa 600 kilometrin päähän lapsuudenkodistani. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö silloin matkassa olisi ollut muutama mutka ja möykky. Ja sitä uuteen tilanteeseen tottumista jatkui meillä yllättävän pitkään, jopa vuosia.

Mutta sitten vuosia myöhemmin eräs kaunis päivä yhtäkkiä havahduin huomaamaan, että asiat olivat muuttuneet. Äidin kanssa puhelut venyivät tuntien mittaisiksi. Pystyimme esittämään mielipiteitämme ja keskustelemaan aremmistakin aiheista ilman, että ilmassa leijui kipinä valmiina räjäyttämään kaikki vanhatkin haavat auki. Huomasin nauttivani suunnattomasti kotona käymisestä ja vanhempieni kanssa vietetystä ajasta. Ja siitä lähtien meidän suhde on vain parantunut entisestään. Nyt viikonloppuvisiitit kotona ovat vaihtuneet yli viikon reissuihin - aina kun mahdollista. Meillä on yhteisiä projekteja, me whatsappaamme ja jos äidistä ei kuulu pariin päivään, niin kiusoitellen tarkistan, että mitä on tapahtunut kun ei ole mitään kuulunut näin pitkään aikaan - vaikka oikeasti taidan itse olla se, joka on juttutuokiota vailla.
Vaikka äititytärsuhde ei koskaan katoa, niin nyt olemme enemmänkin kaksi aikuista naista nauttimassa toistemme seurasta ja olemassa olosta, jakaen iloja ja suruja.

Sen sijaan, että napanuora olisi teini-iässä kerran puolenvuoden raivoamisella katkaistu, minusta tuntuu, että me sahasimme sitä hitaasti ja hartaasti. Välillä jopa paikkaillen ja yrittäen palata taaksepäin, peläten sitä mihin olimme matkalla. Ja tietysti tunsimme kivun koko ajalta, milli milliltä. Lopulta se napanuora sitten katkesikin. Ja mitä jäi jäljelle?
Ymmärrys siitä, että se ei ollutkaan se meitä yhdessä pitävä voima. Sen sijaan jäljelle oli jotain vielä vahvempaa. Nimittäin vapaaehtoinen halu olla toisen elämässä ja halu antaa toiselle iso rooli omassa.
Ja miten onnekas voi tytär olla, kun voi kutsua omaa äitiään myös ystäväkseen?

Kiitos äiti kaikesta. Suloisista lapsuusvuosista. Siitä, että sinäkin kestit ne tuulet ja myrskyt. Ja ennen kaikkea siitä, että olet vielä siinä ja annat minunkin olla aikuinen. Vaikka tiedänhän minä, että sinulle tulen aina olemaan sinun pieni tyttösi.

Hyvää äitienpäivää rakas äiti. <3

Maailman suurin kontrasti

Okei, oli ehkä raflaava otsikko, mutta ei se kyllä oikeasta ollut kovin kaukana toissa viikonloppuna. (Näin kovasti mä opiskelen, kun edellisestä postaukseta on jo niin kauan!) Olin siis puolitoista viikkoa sitten Helsingissä, jossa jatkettiin joogan salojen parissa koko viikonloppu. Lauantai-iltana aikataulu kuitenkin salli minun piipahtaa Indiedaysin blog awardseissa. Ja siinäpä se kontrasti josta puhun.

Tiedättekö, kun nousee joogamatolta kuunneltuaan ensin kaksi päivää henkisestä kasvusta, sisäisestä rauhasta, mindfulnesista jne ja sitten vaihtaa vaatteet, sutaisee vähän meikkiä naamaan ja vaihtaa lenkkarit korkkareihin clubin viereisen kulman takana ja astelee helsinkiläiseen yökerhoon keskelle satoja muoti- ja meikkibloggaajia. Jep, siinä teille kontrastia! :D

Jotenkin vielä enemmän hämmennyin, kun olin ajatellut, että nyt muuten verkostoidutaan ja saan paljon uusia bloggaajatuttuja ja tapaan paljon ihmisiä - niin vielä mitä! Yhtään ainutta yksinäistä ihmistä en nähnyt koko iltana!! Suurin osa oli ottanut kavereitaan/poikakavereitaan seuralaisiksi, mutta minä olin ymmärtänyt jotenkin, että avecinkin pitä olla bloggaaja! Ja kaiken lisäksi tunsin itseni jotenkin super lyhykesi ja pieneksi, vaikken yleensä jotenkin edes huomaa tuollaisia asioita koko 160cm mitassani (+korot).

Aluksi metsästin epätoivoisena muita yksinäisiä sieluja, ja luulin löytäneeni yhden, jolle pysähdyin juttelemaankin. Kävikin ilmi, että hän oli avecina bloggaajakaverilleen, joka oli sillä hetkellä moikkaamassa tuttujaan. Juttukaverini vaikutti huipputyypiltä heti alusta asti ja hetken siinä keskusteltuamme myös tämä bloggaajakaveri tuli paikalle, ja oli aivan yhtä mukava! He toivottivat minut tervetulleeksi viettämään iltaa seurassaan ja niinhän siinä sitten kävi. Oli ihan älyttömän hauskaa! Kiitos vaan Fantazya:n Janita ja Tiia! Hetken jo toivottomalta näyttänyt ilta muuttuikin todella hauskaksi! Samassa seurassa pyöri myös Littlebigthingsin Tiia, jota en tunnistanut silloin, mutta kotiin päästyäni älysin, että olen jo pitkään seurannut hänen blogiaan!

Awardskuvat: Pauli Siuruainen

Tapasin myös erään tutun vuosien takaa, niiltä ajoilta kun olin vaihto-opiskelija Jenkeissä. Steffi oli samaan aikaan Pohjois-Carolinassa vaihdossa ja kävin päiväseltään hänen luonaan kylässä vaihtovuotena, vaikka asuttiinkin aika kaukana toisistamme. Kun on tarpeeksi kaukana Suomesta ja tarpeeksi kauan ilman oman maan kansalaisia, niin sellaisen tapaaminen on yllättävän virkistävää.

Yhtään en yrittänyt varvistella...

Tapasin myös the Good Morningin Kaisan ja tungin hänen ja Steffin selfiehen mukaan. Awardsesita suuntasin kummisetäni ja tämän puolison kauniiseen kotiin jo heti puolen yön maissa. Ja seuraavana aamuna olin reippaana kahdeksalta matollani valmiina aloittamaan aamuharjoituksen! Onneksi väki oli vähän nuhaista ja muutenkin kaikilla oli veto pois, niin ihana ohjaajamme Saara oli armollinen ja päästi meidät vähän vähemmällä.

Awardsit oli hauska kokemus, mutta pakko myöntää, että jos uusia tuttuja ei lasketa niin taika oli tänäkin viikonloppuna joogakoulutuksessa. Koko viikonlopun taianomainen tunnelma kiteytyy jotenkin tämän postauksen viimeiseen kuvaan. Meille opetti joogafilosofiaa Måns Broo, joka on suomentanut Joogan filosofia- nimisen teoksen. Luennot olivat todella mielenkiintoisia ja koko ajan vaan yritin imeä kaikkea tietoa mahdollisimman paljon, vaikka tiesin, ettei kaikki tule millään tallentumaan siinä tahdissa korvien väliin. Oli myös ihana nähdä taas meidän ryhmää ja on jotenkin kiva huomata kun ryhmähenki koko ajan kasvaa ja vahvistuu.

Anatomian luennotkin olivat todella mielenkiintoisia. Niitä meille piti Kari, joka opettaa myös Tampereen lääketieteellisessä anatomiaa. Päästiin myös hieromaan toistemme lonkankoukistajia - erikoisesta paikasta kylläkin, nimittäin melkein navan korkeudelta. Nyt oli vasta kolmas viikonloppu ja tätä iloa riittää lokakuuhun asti, mutta silti odotan jo kauhulla, että koska tämä loppuu! :/ Seuraava viikonloppukin on ihan super mielenkiintoinen, kun meille pidetään luentoja hengitysharjoituksista ja siitä, miten joogafilosofiaa voi hyödyntää omassa arkielämässä.

Mutta nyt tuli jo juttua suhteellisen paljon, niin alan taputtelemaan tämän tähän, paitsi pakko heittää tähän loppuun pieni teaseri. Nimittäin kaiken toivoni heittäneenä sain kuin sainkin lopulta kesätyöpaikan! Paikan, jonka ehdot ovat erinomaiset, mutta joka tulee olemaan itselleni suhteellisen haasteellinen monestakin syystä, mutta sillä lailla hyvällä tavalla! Vähän kauhulla ja aika paljon innolla odotan tämän kuun loppua, jotta pääsen tositoimiin! Mutta tästä jatkan (toivottavasti) pian! Ihanaa viikonlopun odotusta ihanat! <3

Awardseissa blondeilla ei kyllä ollut hauskempaa, sillä lahjapakkauksien shampoot oli bruneteille!

Tämän joogin aamupala ennen aamuharjoitusta.

Magic for breakfast! <3