maanantai 16. maaliskuuta 2015

Valon valtameri

Tällaiset päivät ovat ihan parhaita. Ihan hulluna saa aikaseksi ja vielä illallakin tuntuu, että voi kun ois vielä tunteja lisää, kun ois niin kiva vielä puuhastella kaikkea! 

Tänään heräsin jo puoli seitsemän ja puoli kahdeksasta eteenpäin luin pääsykokeisiin. Taukoa pidin ainoastaan syödäkseni välipalan ja lounaan sekä pestäkseni koneellisen pyykkiä ja laittaakseni astianpesukoneenkin hyrisemään. T'ätä uskomatonta keskittymiskykyä kesti aina puoli kolmeen asti! Välipalan jälkeen lähdettiin käymään koiruuden kanssa pihalla. Koiran kanssa kävelyistä on tullut mulle aivan todellisia terapiasessioita, sillä olen ladannut puhelimeen äänikirjoja ja niitä kuunnellessa tekee aina mieli kävellä vähän pidemmälle. Ja ehkä vielä vähän pidemmälle. No jos sitä vielä ihan muutaman sata metriä.. Ja parasta on, että kirjat on enimmäkseen juuri rakastamiani "elämäntaito-oppaita", joita puolituntia kuunneltuaan on elämä aina yhtä ihanaa ja kotiin palaa hymyillen ilman mitään tähdellistä syytä. Ne on tosi inspiroivia ja voimauttavia, varsinkin hiljaisella metsäpolulla. Kannattaa kokeilla! Mulla on erinomainen ohjelmakin tähän tarkoitukseen ja sivusto, josta kirjoja halvalla saa, jos kiinnostaa.

Palautin koiran terapiani jälkeen sisään ja sitten päätinkin tehdä jotain hullua. Jotain joka on odotuttanut itseään jo monta kuukautta, jopa pari vuotta. Päätin lähteä käymään taas juoksemassa! Toissa kesäisen puolimaratonin jälkeen juoksukerrat voi varmaan laskea omilla varpaillani, sillä penikat ottivat aika kovasti itseensä. Ne on kerran hierottu auki, mutta joudun nyt varaamaan uuden ajan, koska halaun pelata varman päälle. (Penikka hieronnan sietämättömästä keveydestä voi lukea mun kokemuksia täältä.) Balilla oli juoksukengät kyllä mukana ja kävin kerran kokeilemassa, mutta kuumuus oli aivan sietämätöntä ja siellä tulikin käveltyä sen sijaan. 

Mutta tänään. Laitoin kengät jalkaan ja täysin avoimin mielin lähdin kokeilemaan - jos ei innosta, niin tämä voi olla taas viimeinen kerta seuraavaan kahteen vuoteen. Mutta sitten. Jo ensi askelilla tiesin, että juoksu on tullut taas jäädäkseen. Tiedättekö sen tunteen, kun juokset ja kuuntelet musiikkia (juoksuun musiikkin sopii ehdottomasti äänikirjoja paremmin!) ja tuntuu, että joku ylempi voima miksaa sun soittolistaa sitä mukaan, kun maisemat vaihtuu? 
"Sun jalkojes alla on valon valtameri. Sun ympärilläs valon valtameri-i-i-i..." lauloi Jukka-poika, kun juoksin ilta-auringon häikäistessä silmäni ja heijastaessa valoa myös maassa olevasta jäästä pienen valovaltameren tavoin. Ei ollut kaukana, että olisin levittänyt kädet, alkanut hoilaamaan Jukkiksen tahtiin täydellä voluumilla ja juossut kahta kovempaa! 

Jouduin tietysti menemään tosi hitaasti koko lenkin, kun halusin mennä peruskestävyyssykkeellä ja sykemittari näytti tuhatta ja sataa jos yhtään kiihdytin tai tuli ylämäki ja siksi juoksinkin metsässä ja syrjäkatuja pitkin muiden arvostelevilta katseilta piilossa. (Kiinnostaakohan oikeasti ketään mitä vauhtia muut menee?) Siitä ois moni mamma mennyt fifinkin kanssa välillä heittämällä ohi, mutta toisaalta, mitä sitten! Just olen kuunnellut yhtä kirjaa, jossa yllättäen viesti on, että pitäis vähemmän miettiä mitä muut ajattelee. :D Hitaasti kadulla juokseminen on erinomaista harjoitusta keskittyä omaan juttuun välittämättä muista.

Minun piti juosta 15-20 min, käydä ihan vaan kokeileen, mutta innostuinkin juokseen puolituntia ja sitten pakotin itseni sisälle. Mutta juoksusta voimautuneena tein pienen puolen tunnin tankotanssireenin ja sitten ihanuus olikin laittanu jo ruokaa. Ruuan jälkeen oli vielä pakko tehdä 20 minuutin let go of the day - jooga ja nyt oon suihkun raikkaana pitkästä aikaa kirjoittamassa tällaista tekstiä, jota naputan sitä mukaan kun kerkiän ajatuksiani seuraamaan! 

Ah mikä päivä! Toivon, että mulla ois jotain kuvia teille lenkiltä, mutta järkkärille ei oikein juoksuvarustuksessa ole tilaa.. Ja kyllähän te tiedätte miltä ulkona on jo monta päivää näyttänyt. On ollut niin keväistä ja auringon paiste menee oikein syvempiinkin kerroksiin asti aiheuttaen hilpeyttä, keveyttä ja pirskahtelevia onnen tunteita. Aurinko saa kaiken vaan näyttämään niin paljon paremmalta.

Toivottavasti tämä keväthullaus on saavuttanut teidät muutkin
! <3 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kaunis kommentista! <3