Seuraavaa unelmaa seuraamassa

Käteni olivat tyhjät

onneksi 

olin niin avoin ja utelias 

silloin 

uskalsin käydä

outoon paikkaan.

Eksyessä löysin tänne

astuin vahingossa sisään.

Kohtalon kellot eivät soineet.

Kaikki olivat niin hiljaa kuin kysyen:

uskallatkohan?

Polvistuin elämäni äärelle

kurkistelemaan

uuteen suuntaan

unelmani ensimmäistä

ääriviivaa.

-Katja-Maaria Kaskinen-

Viikon sanoma: Follow your bliss. Eli seuraa sydäntäsi, intuitiotasi, intohimoasi tai miksi sitä haluat kutsua. Se ihana tunne sisälläsi, jonka seuraaminen saa sinut olosi kevyeksi ja sinut onnelliseksi. Sitä minä olen täällä tekemässä. Ja mikään, mikä tuntuu näin hyvältä, ei voi olla väärin. 

Ihanan rentouttavaa, mutta silti niin jännittävää viikonloppua teillekin ihanat! <3

Enää en pidä ystäviä itsestäänselvyytenä

Ennen pidin ystäviä itsestäänselvyytenä. Ystäviä tuli koulusta, harrastuksista, naapurista ja jopa toisten ystävien kautta. Lapsena kaikki oli vielä vähän helpompaa, kun kavereita sai oikeastaan mihin tahansa meni, oli se sitten sukujuhlat, häät, risteily, leirintäalue tai vaikka mökkitie. Lapset ovat jotenkin niin uskomattoman estottomia. Myönnettäköön, että toisaalta lapset ovat samalla myös uskomattoman julmia. Itse olen onneksi saanut enimmäkseen kokea sitä hyvää estottomuutta. "Moi, leikitäänkö?" riitti useimmissa tilanteissa yhden päivän juttuun ja joskus siitä seurasi pidempiäkin, vakavia suhteita.

Enää en pidä ystäviä itsestäänselvyytenä. On ollut hetkiä, jolloin ystävät, joihin pidin yhteyttä ovat olleet yhden käden sormilla laskettavissa. Jälkeen päin mietittynä, ne eivät olleet niitä onnellisimpia aikoja. Silloin myös mietin, että mistä niitä kavereita enää saa, saatikka ystäviä? Kaikillahan on jo omat ystävät, joiden kanssa ne ovat olleet tekemisissä vuosia! Harrastuksissa jutellaan vaan niitä näitä, hyvä jos kenenkään nimiä tietää. Kolmensadan hengen luentosalissa tulee vielä vähemmän moikattua ketään, saatikka jaettua synttärikutsuja. Ajattelin, että ystävientekoaika oli mennyt jo ohitseni.

Onneksi olen saanut huomata toisin. Ystäviä voi tehdä ainakin vielä 24-vuotiaana. Enkä näe minkäänlaista syytä, mikseikö vielä vaikka 84-vuotiaana voisi löytää uutta sielun siskoa. Ainakaan minä en aio lakata yrittämästä. Ystävät ovat nimittäin tämän elämän suola. Parisuhde on ehkä se palasokeri, joka sellaisenaankin menee ja jota ilmankin ääriolosuhteissa pärjää, mutta ystävät on se pieni elintärkeä lisä, mikä saa kaiken maistumaan vielä vähän paremmalta. Ystävät tuovat kirjaimellisesti makua elämään.

Tänään ystävänpäivänä sain kutsun ystävänpäiväjumppaan, mutta sen jälkeen päivä on mennyt koiran kanssa kaksistaan. Ehkä juuri siksi olen kerennyt miettimään ystävyyttä ja sitä, mitä se minulle nykyään merkitsee. Koko päivä on ollut aikaa, enkä vieläkään ole löytänyt teille sopivaa kuvausta. Muuta en osaa sanoa, kuin että paljon. Hyvin, hyvin paljon.

Palattuani reissusta olen ollut niin otettu jokaisesta yhteydenotosta, joita olen saanut ystäviltäni! Ette uskokaan. On se sitten kutsu kahville, puhelin- tai skypetreffiehdotus, kortti tai vaikka vain viesti, jossa kysytään kuulumiset. Tai kutsu ystävänpäiväjumppaan! Edellä mainittuja on tullut ympäri Suomea ja jopa ympäri maailmaa. On niitä, joille juttelin viikko sitten ja niitä, joista en ole puoleen vuoteen kuullut mitään, mutta joiden kanssa juttu luistaa, kuin oltaisiin juteltu viikko sitten. On ihmisiä, jotka olen tuntenut tarhasta lähtien ja sitten niitä, joihin tutustuin vasta muutama kuukausi sitten. On sellaisia ystäviä, joiden kanssa lähdetään pitkälle kävelylle, ja sellaisia, joiden kanssa korkataan pullo viiniä. Toiset ymmärtävät huumoriasi täydellisesti, toiset lukevat ajatuksiasi kuin aapista. Joku on tumma, toinen vaalea. On pitkää ja on pätkää, vanhempaa ja nuorempaa.

Ystäviä kaikki tyynni.

Nyt voin omaksi onnekseni kertoa, että nyt noita ihania, ystäviksi kutsumiani ihmisiä on enemmän, kuin mihin omat sormet ja varpaat riittävät. Ja kertoisinko myös, että tämän onnellisempi, kiitollisempi ja tyytyväisempi ei voisi pieni ihminen olla. Ystäviä ei koskaan ole liikaa, mutta näilläkin pärjää. Jopa paremmin kuin hyvin.

En ehkä sitä aina muista sanoa, mutta ystävät, te olette helmiä. <3

Ja se suola!

Toivottavasti teillä on ollut ihana ystävänpäivä! Iso halaus ja paljon isoja, vaaleanpunaisia, kaikenmuotoisia sydämiä!

Vietettyäni ystävänpäivän illan yksin, sain tuliaiseksi tällaisen. <3 Puoli rasiaa on jo kadonnut, mutta se ei tässä tapauksessa onneksi tarkoita vielä kovin paljoa! ;)

Capture real life in 52 weeks - valokuvauskurssi

Yksi lempiblogeistani on englanninkielinen A beautiful mess. Sitä pitää kaksi siskosta, jotka ovat tehneet omasta blogistaan muutaman vuoden aikana miljoonabisneksen. Blogissa on paljon reseptejä ja DIY, eli "tee se itse", ohjeita. Myös sisustuksesta ja bloggaamisesta on usein asiaa. Blogin ympärille on rakennettu paljon muutakin bisnestä, kuten nettikurssit. Mainitsin viime postauksessa valokuvauskurssista, jonka ostin netistä. Se on juuri ABM:n kurssi, Capture real life in 52 weeks.

Kurssilla joka viikolle on oma haaste, jota on tarkoitus kuvata viikona ajan. Kamera voi olla järkkäri tai älypuhelin, tarkoitus on kuitenkin opetella näkemään kuvattavaa niissäkin tilanteissa, joissa ei ehkä muuten tulisi sitä ajatelleeksi. Joka haasteessa on myös jotain valokuvaus neuvoja, mutta ainakin ensimmäisen "tunnin" neuvot olivat aika perusasiaa valkotasapainosta, eikä siksi aiheuttaneet mitään suuria oivalluksia.

Aloitin kurssin viime viikolla ja ensimmäisen viikon haaste oli Good morning, good night. Haasteessa tarkoitus oli ottaa kuvia joka aamu herätessä sekä joka ilta ennen nukkumaan menoa.
Tässä haasteessa olisin toivonut, että minulla olisi lapsi joita voisin kuvata! Mutta ei tähän hätään sattunut olemaan, niin oli kuvattava sitä mitä oli tarjolla. Haastavinta oli, että tähän vuoden aikaan kuvaukset tapahtuivat enimmäkseen pimeässä, paitsi niinä aamuina kun uni maittoi vähän pidempään..

Seuraava haaste on Guilty pleasures, jossa tarkoitus on kuvata omia pieniä paheita kuten lempi ohjelmia, herkutteluja, omia hemmottelukeinoja, outoja rituaaleja tai mitä nyt meillä kullakin on.

ABM tarjoaa myös muita nettikursseja, kuten Photoshop bloggaajalle, Blog design sekä dslr:n perusteet, eli kameran käytön perusteet. Jos joku näitä innostuu kokeilemaan, olisi kiva kuulla millaisia ne ovat sisällöltään. Voi myös olla, että itse innostun jotain nuista kokeilemaan, kun pankkitili taas vähän elpyy. Varsinkin tuo Blog design kiinnostaisi kovasti!

Laitoin tähän muutamia kuvia edelliseltä viikolta tuosta aamu-ilta-haasteesta. Näitä haastekuvia varmaan näkyy täällä jatkossakin ja jos teillä on kiinnostusta, niin voin esitellä haasteita sitä mukaan kun niitä viikottain pyrin tekemään.

Jos valokuvahaasteet kiinnostaa itseäsi, niin kokeilepa näitä kahta aluksi! Joutuu ihan erilailla olemaan luova, kun kuvailee ihan arkisia asioita arkisessa ympäristössä. :) Miltä tällainen "haastekurssi" teistä kuulostaa? Onko jotain nettikursseja, joita olette itse kokeilleet, ja joita voisitte suositella muillekin?

Äkkilähtö Lappiin ja lihotuskuuri

Terkkuja napapiiriltä! Mulle tuli tänne äkkilähtö jo puoltoista viikkoa sitten, kun omaishoitajahommat kutsuivat! Äitini onnistui reissullamme saamaan jonkin ihme taudin Aasiasta, joka pilkkoi tämän punasoluja viime viikkoon asti. Hemoglobiini laski ja meidän vitsailema alkava dementia selittyikin hemolyyttisellä anemialla, joka on ilmeisen harvinainen - noin 100 tapausta Suomessa vuosittain. Jopa lapin keskussairaalan eristyksen rouva pääsi testaamaan, kun aluksi epäiltiin malariaa/denque-kuumetta jne. Nämä epämääräiset tapahtumat ja tietämättömyys olivatkin syy, miksi ostin liput pika pikaa Rovaniemelle. Oireiden syytä ei vieläkään tiedetä, mutta nyt rouva on jo enimmäkseen oikean värinen ja hemoglobiinikin on yli 100, joten eiköhän aleta olla voiton puolella. Siksipä minä voin puolitoista viikkoa kestäneen pohjoisen karaistusloman jälkeen lähteä takaisin etelään kotiutumaan.

Kolme päivää kerkesin olla kotona ennen tänne tuloa. Juuri sen verran, että sain pestyä pienen pyykkivuoren, päivitettyä vaatekaapin kesävaatteista talvivaatteisiin ja sainpahan kesätyöhakemuksiakin läheteltyä. Nyt sitten on aikaa siihen kaikkeen muuhun. Ensimmäisenä kaivan tangon vintiltä ja lyön sen pystyyn keskelle olohuonetta, tutkin Netflixin uuden annin sekä opettelen käymään taas ulkona koiran kanssa.

Vaikka muka piti tulla tänne sairasta hoitamaan, niin aikas juhlahumua tämä puoltoista viikkoa on taas ollut. Ämmi (isoäitini) täytti 91 vuotta (!!) ja sitä vartenhan me pyöräytettiin kostea täytekakku ja suolainen voileipäkakku. Ei muorista ihan heti uskoisi, että satanen lähenee kovaa vauhtia, sen verran sirkeä silmäinen vielä on! Kakut maistui ja jälkkäriksi herkuteltiin vielä ämmin kanssa lasilliset synttäripullosta, eli Baileysin belgian suklaa likööriä. On muuten hyvä lahjavinkki! Maidon kanssa sulaa suuhun ja drinkki muodostaa unikon näköisen kukan, joka elää ja liikkuu kunnes lasissa ei ole enää mitään liikutettavaa. Ja mainittakoon, että niin mieleinen oli sekä isoäidille että lapsenlapselle, että melkein meni lasin nuolemiseksi..

Kavereitakin olen täällä päässyt näkemään. Toisen kanssa käytiin vähän kuvailemassa ja toisen kanssa lähdettiin into piukeana katsomaan Rovaniemen yöelämää lauantaina. Porukkaa oli Rovaniemeksikin yllättävän vähän ja mietittiin, että missä kaikki on! Lopulta nähtiin, että siellähän ne kaikki jonotti Tivoliin hiekkarantabileisiin, joihin lippu olisi tietenkin pitänyt ostaa etukäteen. Tsekattiin lopulta uusi Sfäär-baari ja ihan miellyttävältähän tuo näytti, sinä iltana vaan aika tyhjältä. Niinpä me tultiin kotiin jo heti kahden jälkeen lukemaan tarotkortteja! :D Ensimmäinen asiakkaani tuntui ainakin olevan kovin tyytyväinen korttien vastauksiin!

Isin kanssa käytiin yks päivä vähän kuvailemassa, mutta sää ei ollut kuin vasta ihan lopuksi otollinen ja kuvasaalis jäi pieneksi. Olen myös täällä talossa, ja vähän pihallakin, leikkinyt kameralla ja mallin puuttuessa olen uhrautunut itse kameran eteen jalustajan ja ajastimen toimiessa kuvaajana. Erilaiset valot ovat olleet kovasti nyt mielenkiinnon alla, mutta kun saa asetukset, jalustan ja itsensä laitettua valmiiksi, on valo jo siirtynyt muualle. Ostin muuten sellaisen "valokuvakurssin", jossa on joka vuoden viikolle haaste. Siitä kylläkin kerron vielä myöhemmin lisää.

Oisin halunnut teille ylpeänä kertoa, että oon laihtunut reissussa kolme kiloa, (farkutkin vaan hujahti jalkaan kun niitä kokeilin ensimmäisen kerran!) mutta nyt se taitaa olla jo vanhentunutta tietoa - tämän pohjoisen loman jälkeen tilanne taitaa olla suunnilleen plus miinus nolla.. Listalla on synttäriherkkujen lisäksi ollut laskiaispullia, Fazerin sinistä, juustotarjottimia, runebergintorttuja, valkoista patonkia ja ciabattaleipää, mannapuuroa, riisipuuroa, mätiä, riistalihaa, muikkuja, voisulakastiketta, Dr Pepperiä, lakkoja vaniljavaahdolla ja vielä paljon lisää laskiaispullia. Onko mua ehkä vähän hemmoteltu? :D Tämä namistelu loppuu kyllä huomiseen! Ajattelin nimittäin olla kesällä kunnossa, jos sit vaikka kehtaisi laittaa jotain tankojuttujakin tänne blogiin. :) Ollaan me terveellistäkin ja kevyttä syöty, kuten mausteinen tomaatti-kikhernekeitto, jonka ohje on tämän postauksen lopussa. Mutta on kyllä ollut aika kiva herkutella suomalaisilla herkuilla, ne on ehkä vähän helpottanut Bali-ikävää. Silti en voi sanoa näitten olleen lohturuokaa, ihan ilolla niitä on nimittäin vedetty! :D Ja muuten ilolla vedetään huomiseen saakka!

Nyt katsomaan Ensitreffit alttarilla (täytyyhän se kerran nähdä, kun siitä sai jo Balilla lukea iltapäivälehdistä) ja syömään vielä muutama laskiasipulla! 8)
Pus ja ens kertaan!

Keitto ei ehkä ole puhtainta ruokaa, kun suurin osa aineksista on eineksiä, mutta helppo tehdä ja aika maukas kasvisruoka. Varsinkin just tämmösillä pakkaskeleille kun kaikilla vuotaa nenä ja ruumis ja sielu molemmat kaipaavat lämmikettä. Tuore uunissa paistettu ciabattaleipä maistu tämän kanssa aikasen hyvältä!

Mausteinen tomaatti-kikhernekeitto

Miltä koti tuntuu puolen vuoden poissaolon jälkeen

Nyt olen jo viikon ihmetellyt täällä Suomessa moniakin asioita. Vessapaperin kohtalo mietityttää vielä joka vessakerta - heittääkö vessanpönttöön vaiko eikö heittää, ja vieläkin meinaan kiljaista kun valitaan oikean puoleinen kaista risteyksessä. Ensimmäisenä päivänä tiesin, että monet asiat tuntuisivat ehkä vähän oudoilta, mutta jotka pian unohtaisin. Siksi kirjottelin muutamia juttuja ylös minun ensimmäisestä aamusta Suomessa ja kotona.

Aamulla heräsin jo ennen kuutta omatoimisesti, minun sisäinen kellohan näytti jo puolta päivää. Yllättävän nopeasti muistin, missä olin. Ulkona oli arvatenkin pimeää ja mietin, miten eriltä pimeys Balilla tuntui. Suomessa lumi tekee öistä vaaleammat, mutta kylmyys, hiljaisuus ja sen luoma yksinäisyyden tunne tekevät pimeydestä jotenkin luokseen kutsumattoman. Balilla taas on lämmin, elämää ja ääniä täynnä oleva rauhoittava pimeys. Sellainen pimeys, jonka sisällä voi hyvin unohtua katselemaan tähtiä tai kuuntelemaan gekon kajauksia.

Päätin syödä aamupalani kynttilän valossa, sillä sitä en ole voinut reissussa tehdä - tai sitten olisi pitänyt herätä jo viideltä syömään. Aamupuuron kaveriksi laitoin aamuteet tulemaan ja rakastuin uudelleen teenkeittimen porinaan. Ihmeekseni huomasin, että astioiden etsiminen toimi automaationa, ja kaikki löytyi sieltä mistä niitä etsinkin. Paksu fleece tuntui kotoisalta ja villasukat oli edelleen mun lempparit! Pidin siitä, miltä näytin vanhoissa pyjamahousuissani. Ne saivat minut tuntemaan, että ehkä olen sittenkin se sama ihminen kuin lähtiessäkin, ehkä vain päivitetty, tietoisempi versio.

Koko aamuna en laittanut pieniä koristevaloja lukuun ottamatta valaisimia päälle, sillä halusin nähdä päivän valkenemisen minuutti minuutilta. Päivä valkenikin, mutta erilaisena kuin olin odottanut. Se oli ensin jotenkin violetti ja sitten maisema veti itsensä mustavalkoiseksi. Ei siniaurinkoiseksi, niin kuin ehkä olin villeimmissä unissani uskaltanut toivoa.

Kiersin ympäri taloa. Haistelin hajuvesiä, tutkin korulipastani. Meikkini tuplaantuivat ja vaatteeni kymmenkertaistuivat tuolla tutkimusmatkalla. Ihan järkytyin, jopa ahdistuin tavarani paljoudesta. En meinannut voida pestä puurolautasta, kun en millään olisi raaskinut tuhlata juomavettä - kunnes hyväksyin, ettei saatavilla ole toisenlaista, tiskaamiseen sopivaa, vettä. Ja kyllä, vessapaperin kohtalo oli ja on edelleen kova pähkinä vessareissuilla. Roskakorin puuttuessa muistan onneksi aina laittaa sen pönttöön.

Purin matkalaukkuni sängylle ja huomasin, ettei matka olisi enää voinutkaan jatkua yhtään pidempään. Laukussa oli enää yhdet ainoat puhtaat pikkarit.

Löysin teekokoelmani ja tein itselleni juustoruisleivän. Istuin nojatuoliin kynttilän valoon katselemaan uutta vanhaa kotiani päivän valjetessa hitaasti, mutta varmasti ikkunan kylmemmällä puolen. Mietin kaikkea mitä voisin nyt taas tehdä, mitä voisin syödä, mitä vaatteita voisin pukea, mitä kenkiä voisin käyttää. Miten erin, mutta silti ihanan, merkityksen saisivat koti-illat, kävelylenkki koiran kanssa, ystävien näkeminen, arkiruuat, peseytyminen, ruokakaupassa käynti. Mietin, miten hyvin kaikki tuomani koriste-esineet, korut, vaatteet ja muut tavarat sopivat elämääni täällä. Miten minäkin jotenkin uusine villityksineni ja ajatusmaailmoineni sovin siihen elämään. Huomasin kuinka monia asioita olin kaivannut ja kuinka paljon oli asioita, joita odotin innolla. Ihan hykersin itsekseni.

Vaikka kaipaankin kaikkea sitä, mitä minulla oli Balilla, huomasin, että kotonakin on hyvä olla. Lopulta olin niin innoissani kaikesta, etten oikein tiennyt mistä aloittaisin.

Niinpä päätin juoda toisen kupin teetä.