maanantai 8. syyskuuta 2014

Sairastelua tropiikissa

Ensimmäinen oikea postaus vähään aikaan täälläkin.. Musta tuntuu välillä niin pahalta tän mun blogin puolesta, kun kirjottelen Iltalehteen enemmän ja sitten tuntuu, ettei tänne aina riitä juttua. Mutta onneksi te voitte käydä sieltäkin lukemassa kuulumisia. Oon täällä yrittänyt aina linkata, kun olen Iltalehden blogiin jotain kirjotellut.

Mutta siis. Tänään ajattelin puhua minulle ajankohtaisesta aiheesta, nimittäin sairastelusta. Olen taas ollut torstaista asti kipeänä, jopa kuumeessa koko ajan ja muutama hauska kulttuuriero on tullut vastaan. En tiedä kerroinko, mutta tässä samassa villassa asuu yksi paikallinen poika ja toinen on täällä käytännössä kellon ympäri. He vilpittömästi auttavat meitä asukkaita ja ovat nyt minunkin sairastelun aikana olleet aivan ihania!  

Ensinnäkin kerroin jo aiemmin, ettei täällä tule lämmintä vettä suihkussa. Niinpä toinen pojista lämmitti minulle viiden litran kattilalla kiehuvaa vettä, jonka sain isossa saavissa sekoittaa kylmempään veteen ja pestä itseni aika monivaiheisella tavalla. :D Osittain suihkun alla, osittain ämpärissä ja välillä ämpärin alla. Mutta voin kertoa, että pari viikkoa kylmällä vedellä suihkineena tuntui lämmin vesi aikasen ihanalta! <3 Saa nähdä, miten enää voin vaihtaa takaisin kylmään suihkuun, kun olen taas muistuttanut itseäni lämpimän veden yleellisyydestä.. Tänään taas nautiskelin lämpimästä vedellä, kylläkin itse veden keittäneenä.

Kun sairastuin, toinen pojista kiikutti minulle purkin, joka on tuttu lapsuudesta; nimittäin Vicky -salvaa! En edes muistanut miten mainiota ainetta tuo on! Nyt olen käytännössä rasvannut yläruumiini sillä päivittäin. :D Ja meinaan sitä kyllä ostaa Suomessakin lääkekaappiin. (Kai sitä vielä myydään?)

Mutta kun päivän lepo ja Vicky eivät auttaneet, kiikutettiin minulle seuraavaksi kookos juotavaksi - paikallinen Finrex ilmeisesti. Olen aiemminkin kuullut, että kookosvedessä on kaikenlaisia mineraaleja, rasvoja ja vitamiineja ja kovasti ne nytkin vannoivat sen nimeen. Jopa siinä määrin, että olen kolme päivää putkeen hörppinyt pillillä minun päätä suurempia kookoksia. Ei vaan ole ihan yksinkertainen asia päästä siihen veteen käsiksi… Onneksi on asiantuntijoita paikalla. Niin ja tosiaan kookoksen sisällä on kookosVETTÄ, eikä suikaan maitoa, niin kuin allekirjoittanut virheellisesti luuli! Se on itse asiassa aika hyvää, vaikka aluksi vähän vierastinkin makua, joka ei todellakaan ole sama kuin esim kookoshiutaleissa! Sitten kun nesteet on imetty pois, halkaistaan kookos ja syödään sisältä sellainen höttökerros, jossa ne parhaat aineet kuulemma ovat. Tuo sama aine on myös ilmeisesti sitä, mistä se kookoMAITO nyt sitten tehdään. :D Hämmentävää, I know! Sitten kookos nostetaan kuivumaan, ennen kuin se heitetään menemään. Onneksi se kuivatus ei kestä kuin paria vuotta…

Mutta sitten hauskin erovaisuus! Ostin naapurista coca-colan ja sitä avatessani pidin hampaiden välissä panadolia. Toinen paikallisista ystävistäni kysyi hämmentyneenä, että mitähän sä oikein teet. Ajattelin, että hän ihmettelee pullon avaamistani, sillä se oli melkoista räpellystä ja vastasin, että avaan colan, tarviin vähän sokeria kehoon! Sitten selvisi ihmetyksen syy. Kuulemma Indonesiassa on melkein laitonta huuhtoa lääkkeet colalla - tai ylipäätänsä milläkään limukalla! Se on verrattavissa melkein huumeiden käyttöön. Tämä paranee vielä! Nimittäin sen sijaan Bintang, paikallinen olut tai muu alkoholijuoma on ihan fine, jos ei jopa suositeltavaa lääkkeiden kanssa nautittavaksi! :D Ihmiset eivät kuulemma halua kertoa lääkärillekään, jos ovat vahingossa nauttineet lääkkeitä limukan kera. Kysyin tätä vielä myöhemmin toiselta paikalliselta ystävältäni ja hän sanoi totisesti että ei, ei limukan kanssa, mutta alkoi sitten nauramaan, että hän yleensä juo lääkkeet Bintangin kanssa! :D Mikä tässä ei nyt ihan täsmää!? Tätä ollaan täällä nyt ihmetelty muiden eurooppalaisten kanssa. Kiellettyjen nesteiden listassa oli muitakin juomia kuten kahvi, tee, muutamat mehut, mutta limukat oli niistä pahimpia. Ja uudesta tutustani näki, että hän oli oikeasti huolissaan, että minulle nyt käy jotain. Jouduin kauan vakuuttelemaan, että olen tehnyt näin monta kertaa aiemminkin, että ei tässä kuinkaan käy. Jos kyseessä ei olisi ollut lasipullo ja korkin olisi saanut paikalleen, olisi cola jäänyt kyllä juomatta.. Pidetäänpäs siis lääkkeet ja limut erillään! Ei tässä mitään narkkiksia sentään olla…
Tänään jouduin käymään sitten lopulta lääkärissä, kun tauti siirtyi yöllä aika kivuliaasti keuhkoihin. Sain antibiootit, maitohappobakteereja sekä jotain kurkkukipuun. Aamulla kun kerroin paikallisille kavereilleni tarpeesta päästä lääkäriin ja molemmat annattivat, kuinka tavallaan oli oma vika kun olin juonut lääkkeet limun ja appelsiinimehun kanssa! :D Nyt oon ollut koko päivän kivuton, mutta aivan tuhannen väsynyt. Nukuin monta tuntia päivällä todella sikeästi. Herätessäni ensimmäisten lääkkeiden ja unien jälkeen olo tuntui  suorastaan taivaalliselta. Miten sitä aina terveenä unohtaa, miten hyvältä tuntukaan, kun mihinkään ei satu?

Mutta sellaista tänne tällä kertaa. Ihanaa kun ootte jaksaneet kommentoida, vaikka blogi on ollut vähän hiljaiselossa.. Teettehän niin jatkossakin, niin nään, että täällä vielä käy väkeä!:> Ja jos on jotain tiettyä mistä haluisitte kuulla, niin jätättehän kommenttia! Kiitos, pus ja ihanaa viikon alkua! <3

Ps. Kaikesta uhosta huolimatta taisi minultakin jäädä paljastamatta lääkärineidille, että lääkkeet meni alas colalla....

perjantai 5. syyskuuta 2014

Kolme mangoa

Heippa! Tänään luvassa kuvapostaus! Iltalehden blogista voi käydä lukemassa Bangkokin kuulumisia tarkemmin ja katsella upean Sofitel kattoravintolan kuvia! Tänne laitan erään toisen ihanan ravintolan kuvat. Valaistus oli niin hieno ja ravintola näytti koko ajan eriltä kun aurinko alkoi laskea. Jos asuisin Bangkokissa kävisin siellä useasta syömässä, vaikka se olikin todella syrjässä. Ravintolan nimi on Three mangos, mutta jos kysyi mangomehua tai jotain muuta mangojuttua, niin "no have". :D Ehkä niillä oli alun perinkin vain kolme mangoa.. Mitä pidätte kuvista? Niitä on aika paljon, mutta en oikein osannut valkata kun värit ja valo oli niin ihania!

Nopea tilannekatsaus. Keskiviikkona ajoin itse skootterilla yliopistolle ja takaisin! Välissä on tappajamäki ja hullu liikenne, mutta selvisin ja tuntui muuten aika hyvältä!:D Kunnon voittajafiilis! Keskiviikkona opiskelijoilla alkoi myös luennot ja minä osallistun myös bahasa indonesian kurssille kahdesti viikossa ja keskiviikkona ja torstaina oli ekat tunnit! Oli ihan älyttömän hauskaa ja opin nyt jo vaikka ja mitä. Lukukauden jälkeen vaihtareiden pitöisbosata 6000 sanaa! En ois millään malttanut lähteä luennolta pois.. Mut onneks maanantaina uusiks!:) Maanantai ja tiistai tällä viikolla oli orientaatiota ja käytiin orpokodissa. Huomenna on aamulla surffikoulu ja illalla päivällinen ja allasbileet vaihtareiden kesken. Eli huippu viikko ollut tähän asti ja sellaisena näyttäisi jatkuvan! Menoa haittaa ainoastaan kuumemittarin lukema 37 ja risat.. Balillekin on eksynyt ihania vaihtareita ja olen kiitollinen kollegastani Eevasta, joka on myös Rovaniemeltä ja jonka kanssa on äärimmäisen helppo tulla toimeen! Eli hyvältä näyttää!:)